perjantai 7. kesäkuuta 2013

Paperikirppu

Tässä ohjeet perinteisen paperikirpun tekoon. Tämä "peli" on jo vuosikaudet ollut erityisesti lasten suosiossa.

Tarvitset A4-paperiarkin, sakset sekä kynän/kyniä. Taita paperi oikeanpuoleisen kuvan osoittamalla tavalla, jotta saat (vasta avattuna) neliön aikaiseksi. Leikkaa ylimääräinen osa pois.


Taittele muodostuneeseen neliöön apuviivat kulmista kulmiin. Seuraavaksi taita jokainen kulma vuorollaan kohti neliön keskustaa. Olen huomannut, että työstä tulee siistimpi, jos taitosten väliin jättää millin raon.


Käännä työ ympäri. Toista edellinen kohta myös tällä puolella eli taita kulmat kohti neliön keskustaa. Taita neliö suorakulmioksi oikeanpuoleisen kuvan osoittamalla tavalla. Avaa suorakulmio takaisin neliöksi ja taita vielä toiseenkin suuntaan suorakulmioksi. Työ jätetään kuitenkin neliön muotoon. Suorakulmio-taittelun tarkoitus on ainoastaan vetreyttää paperia, jotta seuraava vaihe olisi helpompi tehdä.


Käännä työ taas ympäri. Työn tällä puolella on neljä "taskua". Avaamalla kyseiset "taskut" ja varmistamalla, että työn toinen puoli taittuu sisäänpäin, kirpun pitäisi olla valmis.


Itselläni on aina ollut tapana leikata sisäpuolen "lehdet" irti toisistaan, jolloin voi avata vain yhden "lehden" kerrallaan. Tätä ei kuitenkaan ole pakko tehdä. "Lehtien" näkyvälle puolelle voi piirtää kuvioita (kuten mallikuvassa), numeroita tai värikoodeja. "Lehtien" sisäpuolelle puolestaan kirjoitetaan ennustuksia, vastauksia tai käskyjä.


Tässä vielä karkeat säännöt leikkiin, mikäli paperikirppu ei ole tuttu:

  • pelaajia tarvitaan kaksi
  • kirpun haltija tiedustelee pelaajalta, millä numerolla pelataan
  • kirppua availlaan pelaajan valitseman numeron verran niin, että näkyvät symbolit vaihtelevat jokaisella avauskerralla
  • seuraavaksi pelaaja valitsee mieleisensä symbolin
  • kirpun haltija avaa nimetyn symbolin ja esittelee "lehden" alta paljastuvan tekstin

5 kommenttia:

  1. OI! Muistakko kun tehtiin aina vaan pienempiä ja pienempiä ja sit suurempia ja suurempia kirppuja :'D Teen tommosen viekin vaikka silmät kiinni!
    ~tyttöö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo - muistan! Itse asiassa ajattelin juuri tuota samaa asiaa näitä tehdessä. Pienimmät oli sellasia, ettei niiden sisään mahtunut kirjottaan. Ala-asteikäisen sormenpäät hädin tuskin meni kirpun "taskujen" sisään. Miten ihmeessä me pystyttiin taitteleen niin pieniä papereita? :)

      Poista
  2. Ainiin noitahan mekin tehtiin aina ala-asteella :D mäkin muistan et yritettiin tehdä niistä mahdolisimman pieniä :)

    VastaaPoista
  3. Noi on niin ihania! Lapsena aina tehtiin niitä 10 päivässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että en ollut ainoa, joka tuhlasi kasapäin paperia kirppujen askarteluun! :)

      Poista